08.12.2011
Joulukuu ei ole syksy!

Bändin esittelytekstissä mainitaan, että "Ratas Music julkaisee kokonaisuuden syksyllä 2011 joko tuplalevynä tai kahtena erillisenä albumina". Tuohan pitää edelleen muuten paikkaansa paitsi että levyn julkaisuaikataulu on siirretty vuoden 2012 puolelle.
     Piru Kangen astrologi-työryhmä katsoi, että pohjaveden ja maasäteilyn yhteissymbioosi ei ollut synkronisessa suhteessa Pienen Karhun tähtimerkin kanssa. Siis ne, jotka luulivat syksyn kestävän joulukuulle ja talven olevan peruutettu, voivat huokaista rauhassa.

     Ennen albumin julkaisua ulkoilmaan putkahtaa toinen sinkku, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

 Uusia biisejä syntyy myös koko ajan. Tyylillisen murroksen jätämme tulevien aikojen musiikkihistorioitsijoiden arvioitavaksi.



 

Viimeisin julkaisu:

vih.jpg
| Viimeisen ihmisen hautajaiset | Albumi |
| Ratas Music | 14.03.2012 |
| Tilaa: meteli.net, Levykauppa Äx |