Kun järki ei riitä (Single-edit)
(san: Kalle Sistola)


Kun järki ei riitä, voi juhlat näin alkaa,
ja kansaa taas kaduille vaeltaa.
Minä hymyilen kivistä hymyä,
marmori vain hohkaa kylmyyttä.
Minä olen patsas, jota palvotte,
aikakautenne, oma kuvanne.
Joku istutti neilikoita jalustani juurelle kasvamaan.

Tahtoisin naulita itseni häpeäpaaluun,
tahdon heilua huomion keskellä,
tahdon kuulla hullujen pilkkahuudot,
tuntea kuinka häpeä kuristaa.
Mutta he eivät tiedä mitä he tekevät,
antakaa siis heille anteeksi.

Kun järki ei riitä, epäjumala kuolee,
ja räjähdys repii ruumiini.
Uutta patsasta valetaan kullasta,
marmori on tänään ilmaista.
Ei kyyneleitä, tänään juhlii maa,
laulut kaikuvat, olen kuolemaa,
jonka tullessa neilikatkin
poimitaan haudalle kuihtumaan.

Nyt sain naulita itseni häpeäpaaluun.
Nyt sain heilua huomion keskellä.
Nyt saan kuulla hullujen pilkkahuudot,
tuntea kuinka häpeä kuristaa.
Mutta he eivät tiedä mitä he tekevät,
antakaa siis heille anteeksi.