Niin vähän itsestäsi
(san: Ville Pekkanen)

Lauseeni kuulet. Tiedät nuo sanat, jotka
päälleni kaadoit, joita omikseni väitän.
Kirjaimet kaikuvat kasvoista, seinistä kasvoihin
matkallaan muuntuvat.
Sanat, joiden alusta alkaneen kerrottiin.

Näetkö askeleet keisarin, tuon kaikkivaltiaan?
Hänkin astuu isänsä kengillä.
Äitinsä nenällä ilmaamme haistelee.

Niin vähän itsestäsi,
niin pieni osa on hallussasi.
Olet keskellä kaikkea,
piilossa kaikkea.
Luulet olevasi saari,
(mutta liukenet veteen)
saari (rantasi murenevat veteen),
jossa me uimme

Taivaamme tulissa tunnet kasvosi hehkuvan,
myös surusi lepäävän.
Loistosi valossa pihoissa kirkastuu.
Lehtien pinnalla katseesi kellastuu.

Niin vähän itsestäsi
tiedät, kun tuuli käy lävitsesi.
Lumen taaksesi heittää,
jälkesi peittää.